Häivähdys
ikuisuudesta Ian McCormack oli Mauritiuksella sukeltamassa hummereita, kun häntä pisti viisi kuolettavan myrkyllistä kuutiomeduusaa. Nämä polttiaiseläimet kuuluvat maailman myrkyllisimpiin eläimiin. Ambulanssin saapuessa mies oli jo täysin halvaantunut, ja kuolio oli alkanut levitä luuytimeen. Matkalla sairaalaan Ian alkoi nähdä välähdyksiä elämästään. Hän oli tässä elämänsä vaiheessa ateisti eikä ollut varma, mitä kuolema toisi tullessaan. Maatessaan kuolemaisillaan hän näki näyn äidistään, joka rukoili hänen puolestaan ja kehotti häntä pyytämään koko sydämestään, että Jumala kuulisi ja antaisi hänelle anteeksi. (Äiti oli perheen ainoa kristitty.) Sairaalassa Ian kuoli 15-20 minuutiksi. Seuraavassa hän kertoo todistuksensa. |
Tiesin vapautuksen tulleen.
Henkiinjäämistaistelu tuntui olevan ohi. Kukaan ei kertonut minulle, mitä oli
tapahtunut. Kukaan ei sanonut: ”Nyt kuolit, kaveri.” En tiennyt kuolleeni.
Tiesin vain, että kamppailu, jota olin käynyt pitääkseni silmäni auki ja
pysyäkseni hengissä, oli päättynyt. Tiesin joutuneeni jonnekin. Se ei ollut sitä,
kun sulkee silmänsä ja nukahtaa, vaan tiesin päätyneeni jonnekin. Oikeastaan
minulla oli sairaalassa ollut viimeiset 20 minuuttia tunne pois leijumisesta.
Olin tarrautunut ruumiiseeni kaikin keinoin yrittäen olla leijumatta minnekään.
Ja kuitenkin sulkiessani silmäni, en leijunut pois. Kuolin. Raamatussa sanotaan Saarnaajan kirjassa, että
ihmisen kuollessa hänen henkensä palaa Jumalan luo, joka antoi sen, ja ruumis
palaa maan tomuksi, mistä se tuli. Tiesin henkeni lähteneen, olin joutunut
jonnekin, ja silti en tajunnut olevani kuollut. Minusta tuntui, että olin
saapunut valtavaan, aavaan paikkaan, joka oli kuin pilkkopimeä tyhjyys. Tuntui,
että olin seisomassa. Oli kuin olisin herännyt painajaisesta jonkun toisen
kotona ja ihmetellyt, mihin kaikki ovat häipyneet. Katsoin ympärilleni yrittäen
orientoitua tähän uuteen ympäristöön.
Oletko koskaan herännyt keskellä yötä ja
yrittänyt löytää katkaisijaa, josta sytyttää valot? Minä yritin, mutten pystynyt
löytämään. Yritin koskettaa jotain ja liikuskelin ympäriinsä, eikä siellä ollut
mitään. En edes törmännyt mihinkään. En kyennyt näkemään kättäni kasvojeni
edessä. Nostin käteni ylös saadakseni selville, kuinka paljon saatoin nähdä.
Kohotin käden kasvoilleni, ja se meni suoraan läpi siitä, missä kasvojeni olisi
pitänyt olla. Pelottava kokemus. Silloin ja siinä tajusin, että minä olin minä,
Ian McCormack, seisomassa siellä, mutta ilman ruumista. Minulla oli sellainen
tunne ja vaikutelma, että minulla oli ruumis, mutta minussa ei ollut mitään
fyysistä, mitä koskettaa. Olin henkiolento, ja fyysinen ruumiini oli kuollut,
mutta olin kyllä täysin elossa ja varsin tietoinen siitä, että minulla oli kädet
ja jalat ja pää, mutta en pystynyt enää koskettamaan niitä. Jumala on henki, näkymätön hengellinen olento,
ja meidät on luotu hänen kuvakseen. Mietin: “Missä kummassa olen?” Seistessäni
siellä pimeydessä vaistosin mitä uskomattomimman kylmyyden ja pelon tulevan
ylleni. Olet kenties yöaikaan kävellyt syrjäisellä kujalla tai tullut yksin
kotiin, ja sinusta on tuntunut, että joku tarkkailee sinua. Oletko koskaan
kokenut sellaista? Vaistoat, että joku katselee sinua pimeässä, mutta et näe,
kuka. Aloin vaistota pimeydessä pahaa. Pimeys ei vaikuttanut vain fyysiseltä
vaan myös hengelliseltä. Tuntui, että minua pidettiin silmällä. Kylmä,
läpitunkeva paha tuntui leviävän ympärilläni olevaan ilmaan. Tiesin ympärilläni
olevan jotakin. Hitaasti tulin tietoiseksi siitä, että lähistöllä tuntui
liikkuvan muita ihmisiä, samassa ahdingossa kuin minä. Vaikka en puhunut ääneen,
he vastasivat ajatuksiini. Aloin kuulla äänten kiljuvan minulle pimeydestä: ”Suu
kiinni!” ”Ansaitset olla täällä!” Ajattelin: ”Minä olen helvetissä. Tämä saattaa
oikeasti olla todellista, mutta miten päädyin tänne?” Olin kauhuissani –
pelkäsin liikkua tai hengittää tai puhua. Näitä ajatellessani mietin: ”Kyllä,
olisin voinut ansaita tämän paikan.” Ihmiset kuvittelevat helvetin olevan juhlaa ja
suurta nautintoa. Niin minäkin tapasin ajatella. Luulin, että siellä tehtäisiin
kaikkea sitä, mitä maan päällä ei saa tehdä. Roskaa. Paikka, jossa olin, oli
pelottavin paikka, mihin koskaan olen joutunut. Ihmiset eivät voineet tehdä
siellä mitään, ei mitään, mitä he ilkeässä sydämessään halusivat. Eikä siellä
kerskailla. Kenelle siellä alhaalla voisi leuhkia? ”Joo, minäpä raiskasin,
murhasin, ryöstelin ja rosvosin.” Jep, hurraata vaan, jätkä! Siellä alhaalla ei
ole mitään puhuttavaa, ei mitään. Ja siellä olevat tietävät tuomion olevan
tulossa. Siinä paikassa ei ole lainkaan kosketusta
aikaan. Ihmiset eivät tiedä, mitä kello on. He eivät osaa sanoa, ovatko olleet
siellä kymmenen minuuttia, kymmenen vuotta vai 10 000 vuotta. Heillä ei ollut
mitään käsitystä ajasta. Paikka oli kammottava. Raamatussa kerrotaan, että on olemassa kaksi
valtakuntaa: pimeyden valtakunta, jota saatana hallitsee, ja valon valtakunta.
Juudaan kirjeessä sanotaan, että pimeyden paikka valmistettiin tosiasiassa
enkeleille, jotka olivat tottelemattomia Jumalalle. Sitä ei koskaan valmistettu
ihmisiä varten. Se oli pelottavin, kammottavin ja iljettävin
paikka, missä koskaan olen ollut. En koskaan toivoisi tai haluaisi, että edes
pahin vihamieheni joutuisi helvettiin. Minulla ei ollut mitään käsitystä, kuinka
sieltä pääsisi pois. Miten helvetistä päästään pois? Minä olin jo kuitenkin
rukoillut, ja ihmettelin, miksi kummassa olin joutunut sinne, koska olin
rukoillut juuri ennen kuin kuolin ja pyytänyt Jumalaa antamaan anteeksi syntini.
Itkin ja sanalla sanoen huusin Jumalalle: ”Miksi minä olen täällä, minähän olen
pyytänyt sinulta anteeksi, miksi olen täällä? Olen sydämestäni kääntynyt sinun
puoleesi, miksi olen täällä?” Sain päästä pois sieltä ainoastaan siksi, että
olin ennen kuolemaani katunut syntejäni. Herra vei minut siihen pimeyteen
näyttääkseen minulle, minne olisin joutunut, ellen olisi rukoillut ambulanssissa
ja antanut elämääni Jeesukselle. On liian myöhäistä katua syntejään, kun on jo
joutunut helvettiin. Parannuksen voi tehdä ainoastaan ennen kuin kuolee.
Helvetistä ei pääse pois rukoilemalla, eikä kukaan maan päällä, ei kukaan, voi
rukoilla ketään ulos helvetistä. Ihmisen on täytynyt itse rukoilla. Raamattu
opettaa, ettei kukaan voi rukoilla kuolleiden sielujen puolesta ja saada heitä
siten pois helvetistä. Ihmisten on tehtävä parannus ennen kuolemaansa. Sitten kirkas valo loisti minuun ja
kirjaimellisesti veti minut pois pimeydestä. Raamattu sanoo, että suuri valo on loistanut
pimeyteen niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa ja pimeydessä, ja on
johdattanut heidän kulkunsa rauhan ja vanhurskauden tielle. Kun seisoin siinä, ihmeellinen valonsäde
halkaisi pimeyden yläpuolellani ja loisti kasvoihini. Valo alkoi ympäröidä
minua, ja aloin tuntea painottomuuden valtaavan minut. Sitten aloin tuntea,
kuinka nousin maasta ilmaan ja aloin kohota ylös tähän kirkkaaseen valoon. Katsoessani ylös saatoin nähdä, että minua
vedettiin suureen pyöreänmuotoiseen aukkoon korkealla yläpuolellani. En
erityisemmin halunnut katsoa taakseni, jotten kenties putoaisi takaisin
pimeyteen. Olin hyvin onnellinen päästessäni pois siitä synkeydestä. Tunneliin mennessäni pystyin näkemään, että
valon lähde säteili aivan tunnelin päässä. Se oli uskomattoman kirkas, aivan
kuin se olisi ollut maailman keskus. Se näytti kirjaimellisesti kuin kaiken
voiman, kuin kaiken valon, keskukselta. Se oli loistavampi kuin aurinko,
kirkkaampi kuin mikään jalokivi, mikään timantti, loistavampi kuin laservalon
säde. Silti siihen saattoi katsoa suoraan. Kun katselin, minua kirjaimellisesti vedettiin
sitä kohti, kuin yöperhosta liekin lähelle. Tunsin kuinka minut ällistyttävällä
nopeudella vedettiin ilman halki kohti tunnelin päätä. Kun minua siirrettiin
ilmassa, saatoin nähdä, että lähteestä säteili peräkkäisiä valoaaltoja, jotka
olivat voimakkuudeltaan vielä intensiivisempiä ja alkoivat tulla tunnelia pitkin
minua kohti. Ensimmäinen valoaalto toi ihanan lämmön ja lohdutuksen. Oli
aivan kuin valo ei olisi ollut luonteeltaan pelkästään fysikaalista,
vaan se oli ”elävää valoa”, joka välitti tunteen. Puolivälissä toinen valoaalto
tuli minuun. Tämä valo välitti täydellisen ja syvällekäyvän rauhan. Olin etsinyt
mielenrauhaa monta vuotta, mutta olin löytänyt siitä vain ohikiitäviä hetkiä.
Koulussa olin lukenut kirjallisuutta Keatsista Shakespeareen yrittäessäni saada
mielenrauhaa. Olin kokeillut alkoholia, opiskelua, urheilua, olin kokeillut
naissuhteita, olin kokeillut huumeita, olin kokeillut kaikkea löytääkseni rauhan
ja tyytyväisyyden elämääni, enkä koskaan ollut löytänyt. Nyt koin täydellistä
rauhaa päästä varpaisiin. Seuraava ajatukseni oli: ”Miltähän ruumiini
näyttää?” Pimeydessä en ollut kyennyt näkemään käsiäni kasvojeni edessä.
Ajattelin: ”Nyt varmaan pystyn näkemään selvästi, koska olen tässä valossa.”
Niinpä katsoin oikealle ja hämmästyksekseni käsivarteni ja käteni oli siinä,
mutta saatoin nähdä suoraan niiden lävitse. Olin läpinäkyvä kuin henki, mutta
ruumiini oli täynnä samaa valoa, joka loisti minuun tunnelin päästä. Oli aivan
kuin olisin ollut täynnä valoa. Kolmas aalto lähellä tunnelin päätä oli
täydellinen ilo. Se oli niin jännittävää, että tiesin, että se mitä pian
näkisin, olisi koko elämäni upein kokemus. Järkeni ei pystynyt kuvittelemaankaan, minne
olin menossa, eivätkä sanani pysty kertomaan, mitä näin. Tulin ulos tunnelin
päästä, ja näytin seisovan pystyssä kaiken valon ja voiman lähteen edessä. Tämä
uskomaton valo täytti koko näkökenttäni. Ajattelin siitä heti, että se oli aura,
sädekehä. Sitten kirkkaus. Olin nähnyt Jeesuksesta kuvia, joissa hänellä oli
pikkuruinen sädekehä tai hänen kasvojensa ympärillä oli hohdetta. Ja kuitenkin Jeesus kuoli, nousi kuolleista ja
nousi taivaaseen, istuu Isän oikealla puolella, on kirkastettu, valon ympäröimä
eikä hänessä ole pimeyttä. Hän on kunnian Kuningas, Rauhanruhtinas, herrain
Herra ja kaikkien kuningasten Kuningas. Uskon nähneeni Herran kirkkauden. Vanhassa testamentissa Mooses nousi Siinain
vuorelle 30 päiväksi ja näki Herran kirkkauden. Kun hän laskeutui takaisin alas,
hänen kasvonsa säteilivät. Mooseksen kasvot säteilivät Herran kirkkautta, ja
hänen piti laittaa verho kasvoilleen, etteivät ihmiset pelkäisi. Hän oli nähnyt
Jumalan valkeuden, Jumalan kirkkauden. Valonleimahdus, Jeesuksen kirkkaus,
sokaisi Paavalin Damaskoksen tiellä. Ja nyt minä seisoin täällä ja näin sen
uskomattoman valon ja kirkkauden. Seistessäni siinä sydämeeni alkoi vilistää
kysymyksiä: “Onko tämä vain voima, kuten buddhalaiset sanovat, tai karma tai yin
ja yan? Onko tämä vain jokin luontainen voima tai energialähde, vai voisiko
siellä oikeasti olla joku seisomassa?” Kyseenalaistin edelleen kaikkea. Kun ajattelin
näitä ajatuksia, ääni puhui minulle valon keskustasta. Ääni sanoi: ”Ian,
haluatko palata?” Järkytyin, kun tajusin, että valon keskustassa
oli joku ja että kuka hän olikin, hän tiesi minun nimeni. Oli aivan kuin tämä
henkilö olisi pystynyt kuulemaan ajatukseni puheena. Sitten ajattelin itsekseni:
”Palata, palata – minne? Missä minä olen?” Äkkiä taakse katsoessani saatoin
nähdä tunnelin häipyvän takaisin pimeyteen. Ajattelin, että olin varmasti
sairaalasängyssä näkemässä unia, ja suljin silmäni. “Onko tämä todellista? Seisonko tässä todella,
minä, Ian, olenko tosielämässä tässä seisomassa, onko tämä todellista?” Sitten Herra puhui taas: ”Haluatko palata
takaisin?” Vastasin: ”Jos olen pois ruumiistani, en tiedä, missä olen, haluan
palata.” Vastaus oli: ”Jos haluat palata, Ian, sinun on nähtävä uudessa
valossa.” Heti kun kuulin sanat “nähtävä uudessa
valossa”, tajusin jotain. Muistin, että olin saanut joulukortin, jossa luki:
”Jeesus on maailman valo” ja ”Jumala on valo, eikä hänessä ole pimeyttä.” Olin
miettinyt näitä sanoja tuolloin. Olin juuri tullut pimeydestä, eikä täällä
todellakaan ollut mitään pimeyttä. Siis tämä oli Jumala! Hän on valo. Hän tiesi
nimeni, ja hän tiesi sydämeni ja mieleni salaiset ajatukset. Mietin: ”Jos tämä
on Jumala, sitten hänen täytyy myös pystyä näkemään kaikki, mitä olen koskaan
elämässäni tehnyt.” Tunsin itseni täysin paljastuneeksi ja
läpinäkyväksi Jumalan edessä. Minua hävetti, ja ajattelin: “On tapahtunut virhe,
ja ylös on tuotu väärä henkilö. Minun ei tulisi olla täällä. En ole kovin hyvä
ihminen. Minun pitäisi ryömiä johonkin kivenkoloon tai mennä takaisin pimeyteen,
jonne kuulun.” Kun aloin siirtyä hitaasti takaisin kohti
tunnelia, Jumalasta lähti valoaalto, joka liikkui minua kohti. Ensimmäinen
ajatukseni oli, että valo varmaan heittäisi minut takaisin siihen hornan kuiluun.
Mutta hämmästyksekseni puhtaan varauksettoman rakkauden aalto virtasi ylitseni.
Se oli viimeinen asia, mitä odotin. Tuomion sijasta minuun tulvi puhdas rakkaus. Puhdas, aito, turmeltumaton, estoton ja
ansaitsematon rakkaus. Se alkoi täyttää minua sisältä. Ajattelin: “Ehkä Jumala
ei tiedä kaikkea sitä väärää, mitä olen tehnyt”, joten aloin kertoa hänelle
kaikista niistä iljettävyyksistä, mitä pimeyden turvin olin tehnyt. Mutta oli
kuin hän olisi jo antanut minulle anteeksi, ja hänen rakkautensa voima vain
kasvoi. Myöhemmin Jumala itse asiassa näytti minulle, että kun olin
ambulanssissa pyytänyt anteeksi syntejäni, hän antoi silloin minulle anteeksi ja
pesi henkeni puhtaaksi pahasta. Huomasin alkavani itkeä hillittömästi, kun
rakkaus tuli yhä voimakkaammaksi ja voimakkaammaksi. Se oli niin puhdasta ja
tahratonta, vailla ehtoja. Vuosiin en ollut tuntenut olevani rakastettu.
Viimeinen kerta, jolloin muistin tunteneeni olevani rakastettu oli kotona, kun
koin äitini ja isäni rakastavan minua, mutta olin lähtenyt pois suureen
maailmaan ja huomannut, ettei siellä ole paljoakaan rakkautta. Olin kokenut
asioita, joiden luulin olevan rakkautta. Seksi ei ollut rakkautta; se vain
poltti. Himo oli vain ihmisen sisällä riehuva tuli, hallitsematon halu, joka
kärvensi sisuksissa. Seistessäni siellä valoaallot lakkasivat ja
seisoin rakkauden täyttämän puhtaan valon ympäröimänä. Vallitsi syvä rauha.
Ajattelin itsekseni: “Olen niin lähellä. Voisinkohan astua Jumalaa ympäröivään
valoon ja katsoa häntä kasvoista kasvoihin. Jos saan nähdä hänet kasvoista
kasvoihin, tiedän totuuden.” Olin kyllästynyt kuulemaan valheita ja petosta.
Halusin tietää totuuden. Olin ollut kaikkialla löytääkseni totuuden, eikä kukaan
näyttänyt pystyvän kertomaan minulle sitä. Minulla oli tapana keskustella kenen
kanssa tahansa, joka kenties osaisi kertoa minulle elämän tarkoituksen,
totuuden, mistä kaikessa on kyse – totuuden oli oltava jotain. Ajattelin, että
jos voisin astua eteenpäin ja nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin, tietäisin
totuuden ja tietäisin elämän tarkoituksen. Minun ei enää koskaan tarvitsisi
kysyä keneltäkään mieheltä, naiselta tai lapselta, ei koskaan enää. Minä
tietäisin. Voisinko astua eteenpäin? En kuullut mitään
ääntä, joka olisi sanonut, etten voisi. Niinpä siirryin eteenpäin, ja tulin
nopeasti valoon. Astuessani valoon, oli kuin olisin tullut ilmaan ripustettujen
kimmeltävien valoverhojen sisään. Ne olivat kuin ilmaan ripustettuja tähtiä tai
timantteja, jotka säteilivät mitä ihmeellisimmin. Valo paransi edelleen minua
syvältä. Se paransi särkynyttä sisäistä ihmistä, tervehdyttäen rikkinäisen
sydämeni. Pyrin valon kirkkaimpaan kohtaan. Valon
keskellä seisoi mies häikäisevän valkoisissa kaavuissa, jotka ulottuivat hänen
nilkkoihinsa asti. Vaatekappaleet eivät olleet ihmisten kankaita, vaan kuin
valon vaatteita. Kun nostin katseeni ylös, näin miehen rinnan ja hänen
käsivartensa, jotka olivat ojennettuina kuin toivottaakseen minut
tervetulleeksi. Katsoin kohti hänen kasvojaan. Ne olivat hyvin kirkkaat; ne
näyttivät noin kymmenen kertaa kirkkaammilta kuin jo näkemäni valo. Niihin
verrattuna aurinko näytti kellertävältä ja valjulta. Valo oli niin kirkas, etten
pystynyt erottamaan hänen kasvonpiirteitään. Siinä seisoessani aloin tuntea
valon säteilevän puhtautta ja pyhyyttä. Tiesin nyt seisovani Kaikkivaltiaan
Jumalan läsnäolossa – kukaan muu kuin Jumala ei voisi näyttää tältä. Puhtaus ja
pyhyys huokui edelleen hänen kasvoistaan, ja aloin tuntea, kuinka tämä puhtaus
ja pyhyys tuli minuun. Halusin päästä lähemmäs nähdäkseni hänen kasvonsa. En
pelännyt, vaan tunsin täydellistä vapautta liikkuessani häntä kohti. Seisoin nyt
vain vajaan metrin päässä hänestä ja yritin katsoa hänen kasvojaan ympäröivän
valon sisään, mutta niin tehdessäni hän kääntyi sivuun. Hänen siirtyessään
kaikki valo siirtyi hänen mukanaan. Suoraan Jeesuksen takana oli pyöreänmuotoinen
aukko, kuin tunneli, jota olin aiemmin mennyt alas. Katsoessani siitä aukeavaa
näkymää saatoin nähdä kokonaisen uuden maailman avautuvan edessäni. Minusta
tuntui, kuin olisin seissyt paratiisin laidalla, saanut nähdä häivähdyksen
ikuisuudesta. Se oli täysin koskematonta. Edessäni oli
vihreitä niittyjä ja vainioita. Ruoho itsessään huokui samaa valoa ja elämää,
jota oli ollut Jumalan läsnäolossa. En nähnyt kasveissa mitään tauteja. Vaikutti
siltä, että jos ruoholle astuisi, se vain ponnahtaisi elinvoimaisena takaisin.
Niittyjen keskellä saatoin nähdä maiseman halki polveilevan kristallinkirkkaan
virran, jonka molemmilla puolilla oli puita. Minusta katsoen kaukana oikealla
näkyi vuoria, ja ylhäällä taivas oli sininen ja kirkas. Vasemmalla minusta
erottui kumpuilevia mäkiä ja kukkia, jotka loistivat kauniita värejä.
”Paratiisi.” Tiesin kuuluvani tänne. Olin matkannut joka puolella maailmaa
etsien paratiisia, ja tiesin löytäneeni sen. Minusta tuntui, kuin olisin juuri
syntynyt ihan ensimmäisen kerran. Jokainen osa minussa tiesi, että olin kotona.
Ikuisuus oli vain yhden askelen päässä edessäni. Kun yritin astua eteenpäin tähän uuteen
maailmaan, Jeesus asettui takaisin oviaukkoon. Raamattu sanoo, että Jeesus on ovi ja että jos
tulet sisään hänen kauttaan, käyt sisälle ja ulos ja löydät vihreät laitumet.
Hän on ovi elämään. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Kukaan ei tule isän luokse
muutoin kuin hänen kauttaan. Hän on ainoa tie. On vain yksi kapea käytävä, joka
johtaa hänen valtakuntaansa. Harvat löytävät sen. Useimmat löytävät valtatien
tai moottoritien alas helvettiin. Jeesus kysyi minulta: ”Ian, nyt kun olet nähnyt, haluatko
palata takaisin?” Näin tehdessäni erotin selvässä näyssä äitini
seisomassa tunnelin edessä. Kun näin hänet, tiesin äsken valehdelleeni: oli yksi
henkilö joka rakasti minua – rakas äitini. Hän ei ollut pelkästään rakastanut
minua, vaan tiesin myös, että hän oli rukoillut puolestani jokaisena elämäni
päivänä ja yrittänyt osoittaa minulle Jumalan. Ylpeydessäni ja
ylimielisyydessäni olin pilkannut hänen uskomuksiaan. Mutta hän oli ollut
oikeassa, Jumala oli olemassa, ja taivas ja helvetti. Tajusin, kuinka itsekästä
olisi mennä paratiisiin ja jättää äiti luulemaan, että olin joutunut helvettiin.
Hänellä ei olisi aavistustakaan, että kuolinvuoteellani olin rukoillut ja
pyytänyt anteeksi syntejäni ja vastaanottanut Jeesuksen Herranani ja
Pelastajanani. Hän olisi saanut vain ruumiin arkussa Mauritiukselta. Niinpä sanoin: ”Jumala, on vain yksi henkilö,
jonka takia todella haluan mennä takaisin, ja hän on äitini. Haluan kertoa
hänelle, että se, mitä hän uskoo, on totta – että on olemassa elävä Jumala, että
on taivas ja helvetti, että on ovi ja Jeesus Kristus on se ovi ja että voimme
tulla vain hänen kauttaan.” Kun sitten katsoin taas taakseni, näin äitini takana
isäni, veljeni ja sisareni, ystäväni ja ison ihmisjoukon heidän takanaan. Jumala
näytti minulle, että oli paljon muitakin ihmisiä, jotka myöskään eivät tiedä ja
jotka eivät koskaan tietäisi, ellen voisi kertoa heille. Kysyin: ”Keitä kaikki nuo muut ovat?” Ja
Jumala sanoi: ”Jos sinä et palaa takaisin, monet näistä ihmisistä eivät saa
mahdollisuutta kuulla minusta, koska monet eivät astu jalallaankaan
seurakuntaan.” Sanoin: ”Jumala, haluan mennä takaisin ja
kertoa heille kaikille. Olen päässyt tänne kerran, en edes tiedä miten pääsin
tänne, mutta voin varmasti saada selville. Olen päässyt tänne kerran – tiedän,
että voin tulla tänne takaisin. Ja haluan olla varma, että pääsen takaisin. Sanoin: “Jumala, kuinka palaan takaisin?
Pimeyden tunnelin läpikö, takaisin ruumiiseeni? Miten voin mennä takaisin? En
edes tiedä, kuinka tulin tänne.” Ja Herra sanoi: “Jos palaat, sinun täytyy nähdä
asiat uudessa valossa.” Ymmärsin, että minun on nähtävä hänen silmiensä kautta,
hänen rakkautensa ja anteeksiantamuksensa silmien kautta. Minun piti nähdä
maailma niin kuin hän näki sen – ikuisuuden näkökulmasta. Ja sanoin: “Jumala, kuinka palaan? En tiedä, miten mennä
takaisin.” Hän sanoi: ”Ian, kallista päätäsi…nyt tunnet, kuinka neste
valuu pois silmistäsi … avaa nyt silmäsi ja katso.” Samassa olin takaisin ruumiissani. Pääni oli kallellaan oikealle, ja toinen
silmäni oli auki. Näin nuoren intialaisen lääkärin, joka piti kädellään oikeaa
jalkaani koholla ja tökki jalkapohjaani terävällä instrumentilla. Hän etsi
elonmerkkejä. Hän ei huomannut, että olin nyt elossa ja katsoin häntä.
Ihmettelin, mitä kummaa hän oli tekemässä, ja sitten minulle valkeni: ”Hän
luulee, että olen kuollut!” Samassa lääkäri lopetti sen, mitä oli tekemässä, ja
käänsi päätään kasvojeni suuntaan. Katseidemme kohdatessa kauhu levisi hänen
kasvoilleen, kuin hän olisi juuri nähnyt aaveen. Veri pakeni miehen kasvoilta,
ja hän valahti kalpeaksi kuin lakana. Hän miltei lensi säikähdyksestä selälleen.
Kauhistuneena pyysin Jumalaa antamaan minulle
voimaa kallistaa päätäni vasemmalle ja katsoa toiselle puolelle. Kääntäessäni
päätäni vasempaan näin ovensuussa sairaanhoitajia ja sairaala-apulaisia, jotka
tuijottivat minua ällistyneinä ja peloissaan. Olin ilmeisesti ollut kuollut 15 –
20 minuuttia. Tunsin oloni heikoksi ja suljin silmäni, mutta avasin ne äkkiä
varmistaakseni, että olin yhä ruumiissani. En ollut varma, katoaisinko jälleen
vai en. Olin lopen uupunut. Suljin taas silmäni ja nukahdin sikeään uneen. Loppusanat Rukoilin Jumalaa sinä yönä ja pyysin, että hän
parantaisi minut ja että pystyisin kävelemään ulos sairaalasta. Sinä yönä Jumala
paransi minut täydellisesti ja teki mahdolliseksi sen, että kykenin kävelemään
sairaalasta seuraavana päivänä. Koska käsitin, että koko elämäni oli muuttumassa
pysyvästi, kysyin Jumalalta, mikä minusta oli tullut. Hän sanoi minulle, että
olin uudestisyntynyt kristitty ja että hän halusi minun lukevan hänen
Raamattuaan. En ollut ikinä lukenut Raamattua, enkä ollut koskaan kuullut
uudestisyntymisestä. Seuraavan kuuden viikon aikana luin koko Raamatun. En ole
enää koskaan ollut entiseni, ja uskon, että näin Herran Jeesuksen Kristuksen
kirkastetussa muodossaan. Olen seurannut Jeesusta Kristusta
henkilökohtaisena Herranani ja Pelastajanani aina tästä 1982 sattuneesta
kokemuksesta asti. Olen täällä Uudessa Seelannissa helluntaiseurakunnan pastori.
Olen työskennellyt Borneon pääkallonmetsästäjien parissa ja pakolaisleireillä
Kaakkois-Aasiassa. Olen toiminut pastorina seurakunnissa, ja vaimoni ja minä
olemme käyneet 24 maassa kertomassa tätä todistusta. Ian McCormarck Suomennos / Translated by Reija Becks
Ajattelin: ”Palata takaisin, en tietenkään. Miksi haluaisin palata? Miksi
haluaisin mennä takaisin siihen surkeuteen ja inhottavuuteen? Ei, minulla ei ole
mitään, minkä vuoksi palata. Minulla ei ole vaimoa eikä lapsia, ei ketään, joka
todella rakastaa minua. Haluan jatkaa sisälle.” Jeesus ei kuitenkaan siirtynyt,
joten katsoin taakse vielä viimeisen kerran sanoakseni: ”Hyvästi julma maailma,
minä häivyn täältä!”
http://www.aglimpseofeternity.org/